WordPress tarjoaa oletuksena mediakirjastosta lisättävän kuvan oheen aina linkkiä. Linkki on kuitenkin yleensä tarpeeton ja huonontaa esimerkiksi käyttäjäkokemusta. Linkki on hyödyllinen vain silloin, jos kuva näytetään artikkelissa pienempänä ja sitä klikkaamalla pääsee katsomaan selvästi suurempaa kuvaa. Tällä kertaa käymme läpi, miten kuvan lisäyksen saa sellaiseksi, ettei linkkiä tarvitse aina poistaa erikseen.

Normaalisti siis kun kuvaa lisää tilanne on oletuksena jota kuitenkin alla olevan kuvan mukainen. Linkin kohde osoittaa siis oletuksena mediatiedostoon. Linkin kohteen voi poistaa, mutta sen poistaminen joka kerta on turhaa työtä. Tämän lisäksi linkin poistaminen saattaa ajoittain vain yksinkertaisesti unohtua.

linkin-kohde-oletus

No Image Link

Linkin saa poistettua helposti asentamalla ja aktivoimalla No Image Link -lisäosa. Aktivoinnin jälkeen ei tarvitse tehdä mitään muuta, sillä homma toimii saman tien. Kun uutta kuvaa lisää esimerkiksi artikkeliin Linkin kohde on oletuksen Ei mitään.

linkin-kohde-tyhja

Linkin kohteen voi edelleen toki vaihtaa takaisin mediatiedostoon. mutta oletusvaihtoehto on nyt eri.

Kirjoittaja WP-opas ja WPWoofi yhteisö

Me ollaan Suomen suurin WordPressiin ja WooCommerceen erikoistunut Facebook-ryhmä joka käyttää WordPressiä ja WooCommercea bisnekseen päivittäin. Tule mukaan WPWoofin - Facebook-ryhmään. Ylläpidämme ja päivitämme myös WP-oppaan hyödyllisiä artikkeleita.

Keskustele ja kysy

  • Hei sanoo:

    Elikkäs onnistuuko tämän avulla puhelimen kautta linkin estäminen?

    • Timo Leiniö sanoo:

      Pystytkö avaamaan kysymystäsi tarkemmin? Valitettavasti en ymmärtänyt mitä tarkoitat. Jos kohteeksi valitsee ”ei mitään” niin silloin kuvaan ei tule linkkiä. Linkki ei siis tällön toimi millään laitteella.

  • samikeijonen sanoo:

    Eikös WP muista aina sen edellisen valinnan automaattisesti, vai muistanko nyt itse ihan väärin.Eli jos kerran valitsen ei mitään, niin se on oletuksena seuraavalla kerralla.

    • wpopas sanoo:

      Kyllä muistaa, mutta tällä sen oletuksen saa kuitenkin niin ettei se muutu, vaikka joskus jotain muuta vaihtoehtoa käyttäisikin. Niin monella sivustolla on tullut nähtyä se, että välillä niitä linkkejä on ja välillä taas ei, vaikka parempi yleensä olisi ettei niitä linkkejä olisi.

Lisää uusi kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *